Killat

Keskiaika. Nyt.

Killat

Killat ovat julkisia ja virallisia, kruunun tai paroniparin hyväksymiä harrastuspiirejä, jotka ovat syntyneet yksittäisen harrastuksen alan ympärille. Kiltoihin voi pyrkiä kuka tahansa, jos vain tuntee kiinnostusta killan harjoittamaa alaa kohtaan. Yleensä kiltoihin pyrkivien on osoitettava taitonsa kyseisellä alalla. Killoilla on omat organisaationsa ja oikeus antaa omia arvonimiään. Killalla on myös oma johtajansa. Kiltoja toimii sekä kuningaskunnan että paronikunnan tasolla. Drachenwaldissa toimii esimerkiksi Minstrel’s Guild eli muusikoiden kilta. Aarnimetsässä toimivat killat on lueteltu alla. Lisätietoja killoista saa tiede­- ja taideneuvokselta.

Kiltojen yhteystietoihin pääset tästä.

Aarnimetsän killat

Aarnimetsän kirjontakilta

Aarnimetsän kirjontakillan tavoitteena on edistää kirjonnan harrastusta paronikunnassa. Aarnimetsän kirjontakilta on kuningaskunnan kirjontakillan, Dragon’s Needle Guildin, Aarnimetsässä toimiva alaosasto ja noudattaa sen sääntöjä.

Kirjontakiltaan voi liittyä kuka tahansa asiasta kiinnostunut ilmoittautumalla killan vetäjälle. Kirjontataidoissa voi killassa kehittyä aloittelijasta taitajaksi asti.

Aarnimetsän piraatit

Aarnimetsän piraatit, jotka myös Aarnimetsän jalosukuisina ja hyvämaineisina merenkävijöinä tunnetaan, on vapaamuotoinen huonekunta, joka halusi muotonsa ja toimintansa vuoksi ryhtyä vasalli­- eli uskollisuussuhteeseen Aarnimetsän paronillisia kohtaan. Tämä toteutui Annanpäivillä 2006, ja paronikunnalle on hankittu kaapparikirja, joka välittyy piraateille niin kauan kuin he haluavat pysyä paronikunnalle uskollisina.

Homobonuksen kilta

Pyhän Homobonuksen kilta on Aarnimetsäläinen räätälikilta, jonka tehtävä on tukea ja edistää käsinompelua, räätälintaitoja ja periodivaatteiden valmistusta. Killan jäseneksi voidaan ottaa, kun Aarnimetsän tapahtumassa Homobonuksen killan kokoontuessa, esittää killalle omin käsin tehdyn vaatekappaleen.

Merkiksi kiltaan ottamisesta ommellaan hovissa musta+valkoinen lanka kultaisella neulalla uudelle jäsenelle rintapieleen arvon paronillistemme toimesta. Killan jäsenen tunnistaa myös tinasaksimerkistä.

Juomanlaskijain kilta

Juomanlaskijoiden kilta edistää keskiaikaisten juomien valmistamista. Keskiaikaiset juomat olivat yleensä alkoholipitoisia, niinpä killan jäsenet valmistavat esimerkiksi simaa, olutta, viiniä ja likööriä. Killan toiminta keskittyy juomien valmistamiseen ja maisteluun, ei niinkään niiden kuluttamiseen.

Kultaisen kapustan kilta

Kultaisen kapustan kilta on Aarnimetsän paronillista suojelusta nauttiva kokkauskilta, joka kutsuu jäsenikseen sopivaksi katsomiaan henkilöitä.

Kultaisen kyyhkyn kilta

Aarnimetsän Kultaisen kyyhkyn killan jäsenet, kultaiset kyyhkyt tai tuttavallisemmin pulut, toimivat uusien aarnimetsäläisten oppaina ja auttavat heitä tutustumaan ja kotiutumaan paronikuntaan. Kiltalaiset toimivat tapahtumissa kummipuluina. He ovat uusien harrastajien käytettävissä, heiltä voi kysyä ja heidän kanssaan voi jutella. Kyyhkyt tunnistaa tapahtumissa suuresta, keltaisesta sulasta, jota he kantavat. Lisäksi kilta järjestää tapahtumissa teehetkiä, jotka on tarkoitettu tutustumiseen. Tarvittaessa kultaisia kyyhkyjä voi myös pyytää hoviin tueksi tai pidoille seuraksi.

Kilta on tarkoitettu kaikille niille, jotka tuntevat uusien aarnimetsäläisten opastamisen sydämenasiakseen. Kiltaan voi pyrkiä ottamalla yhteyttä kyyhkytriumviraattiin.

Musikanttien kilta

Musikanttien kilta edesauttaa musiikin harrastamista keskiaikaseurassa. Kilta on avoin kaikille musiikista kiinnostuneille. Kiltaan pääsemiseksi tulee esittää lyhyt musiikkinumero kiltalaisille keskiaikatapahtuman aikana, jonka jälkeen uusi kiltalainen saa kiltamestarilta Musikanttien killan teemalaulun nuotit. Musikanttien kilta pyrkii järjestämään tapahtumissa mm. yhteislaulu-­ ja soitantahetkiä tapahtumaan osallistuville.

Pyhän Lyytin kilta

Pyhän Lyytin kilta on Aarnimetsän värjäreiden kilta. Kiltaan voi liittyä jäseneksi, jos on luonnonväreillä värjäämisessä kunnostautunut tai siitä kiinnostunut henkilö. Tavoitteena on tuoda tunnetuksi luonnonväreillä värjäämistä, opettaa ja opetella sekä vaihtaa tietoja ja kokemuksia.

Pyhän tyhjän leipäkorin kilta

Kauan sitten aarnimetsäläisissä pidoissa leipä loppui kesken. Tämän muistoksi ja torjumiseksi perustettiin Pyhän Tyhjän leipäkorin kilta Aarnimetsän juhlien isännille ja emännille. Killan jäseniä ovat kaikki, jotka ovat joskus nimitetty killan suurmestareiksi. Suurmestari vartioi vuoden ajan killan symbolia, tyhjää leipäkoria. Tänä aikana häneltä ei pidä vaatia mitään juhlain järjestämiseen liittyvää työtä tai palvelusta. Suurmestari vaihdetaan vuosittain Sydäntalvenjuhlassa, jossa suurmestariudesta luopuva nimeää itselleen seuraajan. Tämä on henkilö tai ryhmä, joka on osoittanut suurta työteliäisyyttä tapahtumien eteen ja on yleensä moninkertaisesti ansainnut lepohetken.

Tryffeliporsaan vaalijat

Tryffeliporsaan vaalijoiksi nimetään vuodeksi kerrallaan sellainen henkilö tai henkilöt, jotka vuotuisella telttaleirillä osoittavat aivan erityistä urheutta. Tunnukseksi tryffeliporsaan vaalijoille ojennetaan siankärsämön kukka.

Välskärien kilta

[Killan kuvaus]

Yrttikilta

Kuningaskunnan yrttikillan Aarnimetsässä toimiva alajaosto.

Tags: