Netti tarjoaa nykyään liki loppumattoman aarrearkun tiedon hakuun. Alla on muutama linkki alkuun pääsemiseksi. Nämä eivät ole suosituksia kyseisille sivustoille tai nettikaupoille, vaan varsin sattumanvarainen kokoelma tiedossamme olevista sivuista. Kuulemme mielellämme vinkkejä listaan lisättävistä linkeistä (webminister@aarnimetsa.org). Linkkejä: Linkkejä keskiaikaisiin käsikirjoituksiin/ digikirjastoihin: Käsitöihin liittyviä linkkejä (joissa mm. ohjeita keskiaikavaatteiden tekemiseen): Nettikauppoja: Muuten vaan kiinnostavaa aihepiiristä:
Killat ovat julkisia ja virallisia, kruunun tai paroniparin hyväksymiä harrastuspiirejä, jotka ovat syntyneet yksittäisen harrastuksen alan ympärille. Kiltoihin voi pyrkiä kuka tahansa, jos vain tuntee kiinnostusta killan harjoittamaa alaa kohtaan. Yleensä kiltoihin pyrkivien on osoitettava taitonsa kyseisellä alalla. Killoilla on omat organisaationsa ja oikeus antaa omia arvonimiään. Killalla on myös oma johtajansa. Kiltoja toimii sekä…
Read more
Näkyvin osa harrastamista lienee vaatteet, joita tehdään pääasiassa keskiaikatapahtumia varten. Vaatteet tehdään joko keskiaikapersoonan mukaan tai sen mukaan minkä aikakauden ja maanosan vaateparsi miellyttää eniten silmää. Vaatteiden lisäksi tehdään mm. erilaisia päähineitä, huntuja, huppuja, pusseja ja pöytäliinoja. Tavoitteena on tehdä materiaaleiltaan ja malliltaan mahdollisimman autenttinen kokonaisuus. Useimmitenkin vaatteiden teossa pätee se tosiseikka, että mitä pidempään…
Read more
Pyhän Lyytin kilta Pyhän Lyytin kilta on Aarnimetsän värjäreiden kilta, joka on avoin kaikille värjäämisestä kiinnostuneille. Sinun ei siis tarvitse olla kokenut värjäri, pelkkä kiinnostus aiheeseen on hyvä syy tulla mukaan toimintaan.
Puusta tehdään mm. erilaisia astioita, ruokailuvälineitä, koristeita, kalusteita ja teltan runkoja.
Keskiaikaseurassa tehdään myös mm. paljon erilaisia kenkiä, panssareita ja pusseja nahasta, joka voi olla valmista nahkaa tai nahka käsitellään erilaisilla tavoilla ennen työhön ryhtymistä. Yksinkertaisia nahkatöitä voi hyvin tehdä kotioloissa. Nahka- kuten puu- ja metallitöitäkin voi koristella erilaisilla menetelmillä.
Keskiaikaseurassa tehdään erilaisia seinävaatteita. Seinävaatteita voidaan käyttää esim. tapahtumissa elävöittämään keskiajan tunnelmaa ja peittämään rumia nykyaikaisia seiniä. Yleisin aihe seinävaateissa on vaakuna yksinkertaisuutensa vuoksi. Se oli myös keskiajalla usein käytetty aihe. Muutkin aiheet tietysti käyvät, kuten taistelu- tai metsästysaiheet tai naisten kosiskelu. Seinävaatteita voidaan tehdä erilaisilla tekniikoilla, joista helpoin on kuvion maalaaminen tai painaminen kankaalle.…
Read more
Keskiajalla kirjottiin hyvin paljon. Vaatteita, seinävaatteita, kenkiä, satulaliinoja, alttaritauluja ym. koristeltiin taidokkailla kirjonnoilla. Keskiajalla kuului ylhäisöneitojen osata kirjoa. Kankaat, joille kirjailtiin, olivat samoja, joista tehtiin vaatteita. Lankoina käytettiin villaa, pellavaa ja silkkiä. Usein materiaaleja sekoitettiin keskenään, esim. siten että kangas oli pellavaa ja langat villaa. Keskiajalla käytettiin useita eri pistoja, joita vielä tänäänkin opetetaan käsityötunneilla…
Read more
Illuminaatio tulee valoa tarkoittavasta sanasta ja se viittaa keskiaikaisten kirjojen sivujen kultauksiin, jotka heijastivat kynttilänvaloa. Illuminaatio tarkoittaa nykyisin juuri keskiaikaisten kirjojen maalaustaidetta. Illuminaation alaryhmäksi voidaan laskea miniatyyrimaalaus, jossa sivuja koristellaan pienillä, hyvinkin maalauksellisilla kuvilla. Illuminaatiota on kuitenkin kaikki väreillä ja pensseleillä tapahtuva toiminta reunakoristeluista tekstinkoristeltuun. Illuminaatiota tehdään guassipohjaisilla (esim. peitevärit) väreillä nykyisin yleensä pergamenatalle (pergamenttia…
Read more