Kuka olet?

Tullessasi mukaan keskiaikaseuran toimintaan sinun tulisi keksiä itsellesi alter ego eli henkilöitymä, joka olisi voinut elää keskiajalla. On itsestäsi kiinni, kuinka syvällisen henkilöitymän luot. Vähimmäisvaatimuksena on keskiaikaisen nimen keksiminen. Tämän lisäksi voit valita aikakauden, jolla henkilöitymäsi elää, kehitellä henkilöhistoriaa, miettiä mistä olet kotoisin ja tehdä aikakauteen sopivat vaatteet. Keskiaikaseuran henkilöitymät sijoittuvat vuosiin 600-1600. Henkilöitymä laaditaan, jotta tapahtumissa saavutettaisiin niin keskiaikainen tunnelma kuin mahdollista, mutta jokainen harrastaja on kuitenkin oma itsensä. Henkilöitymäsi ei siis voi olla fantasiahahmo, kuten velho tai haltia. SCA:ssa on perusolettamus, että kaikki kuuluvat ylempään yhteiskuntaluokkaan. Kuka hyvänsä voi kuitenkin valita alemman yhteiskuntaluokan henkilöitymän.